Viljo Suokas oli ensimmäinen Mannerheim-ristin ritariksi nimitetty kaukopartiomies. Hän haavoittui ja kuoli kaukana linjojen takana, ja hänen ruumiinsa jäi kentälle.
Venäläisten huoltotukikohdassa Sekeen lentokentän tuntumassa oli täysi rähinä päällä lokakuun hämärässä aamussa. Rakennukset syttyivät tuleen suomalaisten kasapanoksista ja fosforikäsikranaateista, kun 21-miehinen kaukopartio aloitti hävitystyönsä.
Vänrikki Viljo Suokas heitti erääseen taloon käsikranaatteja ja harppasi räjähdysten jälkeen sisään tupaan. Uunin luota kajahti kiväärin laukaus: suojautunut puna-armeijan sotilas ampui Suokasta suoraan vatsaan. Toiset suomalaiset saivat haavoittuneen johtajansa ulos ja sytyttivät rakennuksen palamaan kantaen Suokkaan paareilla pois tukikohdasta.
Osasto Kuismasen kaukopartiomiehille tilanne oli vakava. He olivat syvällä vihollisen linjojen takana, takaa-ajajat olivat kannoilla ja heidän partionjohtajansa makasi paareilla henkihieverissä.
Viljo Suokas ei ollut kuka tahansa sotilas, vaan jo 23-vuotiaana elävä sissilegenda ja ensimmäinen Päämajan kaukopartiomies, joka nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi vuonna 1941.
Häntä ritariksi esitettäessä marraskuussa 1941 perusteluissa todettiin hänen olleen vihollislinjojen takana yli 70 vuorokautta.
”… ollen kuitenkin matkoista huolimatta aina yhtä reipas lähtemään matkalle uudelleen, näyttipä se kuinka vaikealta tahansa. Hänen partioretkillään tuhoamisen vihollisten lukumäärä lähentelee sataa, jonka lisäksi hän on tuhonnut huomattavan määrän vihollisen rautatie- ja puhelinkalustoa, autoja, teitä, siltoja ym.”
Harlussa vuonna 1920 syntynyt Viljo Valtteri Suokas toimi ennen talvisodan syttymistä asemamiehenä Suojärvellä. Talvisodan sytyttyä hän palveli vapaaehtoisena JR 34:ssä ja päätyi sissiosastoon, joka partioi muun muassa Kollaan suunnalla. Jatkosodan alla kesäkuussa 1941 vääpeliksi ylennetty Suokas johti partiota, joka toi arvokasta tiedustelutietoa Laatokan Karjalasta. Aikalaiskirjaukset kertovat hänen onnistuneen heinä-syyskuussa 1941 lukuisissa operaatioissa, joissa tuhottiin junia, autoja ja vihollisen partioita.
Lokakuun 4. päivänä 1943, kaukana Itä-Karjalan korvessa, haavoittuneen Suokkaan voimat loppuivat. Pentti H. Tikkasen teoksessa *Marskin kaukopartioritarit* hetkeä kuvataan seuraavasti:
”Pidetyn johtajan paarien ääressä karskit ja kokeneet sissit seisoivat avopäin mumisten Isä meidän -rukouksen. Suokkaan viimeinen pyyntö oli täytetty. Rukouksen päätyttyä hän menehtyi.”
Viljo Suokkaan ruumis jäi kentälle, eikä sitä koskaan löydetty. Hänet siunattiin kentälle jääneenä Suojärven hautausmaalle, joka jäi sodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle. Kaukopartio onnistui palaamaan omien linjojen taakse kaksi päivää myöhemmin.
Porajärvi, Soutjärvi ja Juustjärvi, 25.10.1941.
Lähteet: Simo Holopainen, Lassi Saressalo: Päämajan kaukopartiot jatkosodassa. Ilmari Hurmerinta ja Jukka Viitanen (toim.): Suomen puolesta. Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945.